Takaisin

Fafa’s avaa ensimmäisen ravintolan Joensuuhun

Joensuun ensimmäinen Fafa’s avataan torstaina 24.1.2019.

Fafa’s on valittu Helsingin parhaaksi street food -ravintolaksi kerta toisensa jälkeen ja nyt tuo Joensuuhun uusia makuelämyksiä laajalla valikoimallaan.

Fafa’s avaa ovensa Sokoksen ravintolamaailmaan katutasolle (Siltakatu 6).

Aukioloajat:

Ma-To 10.30-20
Pe-La 10.30-4.30
Su 12-18

Fafa ́s on joulukuussa 2011 perustettu terveellistä ja ravinteikasta katuruokaa tarjoileva ravintolaketju, jonka Lähi-itään ja Välimerelle kumartava menu koostuu pitaleivistä ja maukkaista salaateista. Käsintehdyistä pitoistaan tunnettu ketju keskittyy vegaaniseen ja kasvisruokaan, mutta tarjolla on myös liha-annoksia.

Fafa’sissa on vahva kansainvälinen tunnelma, jonka henkilökunta koostuu 40 eri kansalaisuudesta. Fafa’sin taustalla on rakkaus hyvään ruokaan ja tunnelmaan.

Ensimmäinen ravintola avattiin Helsingin Iso Roobertinkadulle ja Kalliossa sijaitsevan ravintolan yhteydessä olevasta autotallista ketjua johdettiin vielä 15. ravintolan avattaessa. Joensuun avauksen jälkeen ravintoloita on yhteensä 34 Suomessa ja ulkomailla.

Fafa ́sin makuihin voi päästä käsiksi jo kymmenessä Suomen kaupungissa. Ruotsissakin asiakkaita palvelee yksi ravintola ja Tallinnassa jopa kolme. Fafa’s on vahvasti kasvava Suomalainen ravintolaketju, joka toimii franchising-periaatteella. Tavoitteena on kasvaa yhteensä 50 yksikköön Suomessa ja ulkomailla vuonna 2019, ja rikkoa 100 yksikköä vuoden 2021 mennessä.